ZetaTalk: Jeesuksen toinen tuleminen


Jeesuksen paluun mahdollisuudesta on pidetty paljon meteliä, varsinkin vannoutuneiden kristinuskon kannattajien keskuudessa, jotka näkevät sen palkintona kaikille niille kärsimyksille, joita he joutuvat sietämään. Kuten suurin osa raamatusta, tämä asia on ymmärretty väärin ja alkuperäinen viesti on vääristynyt. Mooseksen ennustuksia ei pidä ottaa kirjaimellisesti, sillä hän puhui vertauksellisesti ja toiveekkaasti. Alunperin viestissä oli tarkoitus puhua muutoksesta, jonka myötä maapallosta tulee palvelus-toiselle -yksilöiden asuinpaikka. Jeesus sanoi, että silloin maapallo tulee olemaan hänelle kuin koti, jossa hän ja muut palvelus-toiselle -sielut tuntevat olonsa mukavaksi ja kotoisaksi. Kun hänen tulkittiin sanovan, että hän palaisi takaisin, hän itse asiassa käytti sanaa "me" tarkoittaen kaikkia palvelus-toiselle -suuntautuneita. Näin ollen useiden palvelus-toiselle -ryhmien kuten esimerkiksi plejadilaisten ja meidän ponnistelujen voidaan katsoa olevan osa samaa tehtävää kuin mikä Jeesuksellakin oli.